
Warkis junioreiden Vuoden Tekijä 2026 Jani Kaila
Warkis Varkaus ry:n Vuoden Tekijä 2026: Jani Kaila
Warkis Varkaus ry:n Vuoden Tekijänä palkitaan U18-joukkueen valmentaja Jani Kaila, jonka pitkäjänteinen työ seuran junioreiden hyväksi ansaitsee erityisen kiitoksen ja tunnustuksen. Suomen Jääkiekkoliitto palkitsee vuosittain lähes 150 seuratoimijaa ja vapaaehtoista Vuoden Tekijä -tunnustuksella jäsenseurojen arjesta. Vuoden Tekijät palkitaan Helsingissä lauantaina 7.11.2026 miesten EHT-turnauksen yhteydessä järjestettävässä juhlatilaisuudessa.
Jani on ollut mukana Warkiksen toiminnassa jo 2010-luvun alkupuolelta lähtien. Hän aloitti oman poikansa kanssa 2007 syntyneiden ikäluokan parissa ja jatkoi myöhemmin nuoremman poikansa kanssa 2009 syntyneiden joukkueessa. Vuosien varrella Jani on kulkenut 2009 syntyneiden pelaajien rinnalla Leijonakiekkokoulusta lähtien läpi koko junioripolun, tarjoten osaamistaan, aikaansa ja tukeaan lukemattomien harjoitusten ja pelien aikana. Tällä hetkellä Jani toimii toista kautta Sawo U18-joukkueen valmentajana ja joukkueessa pelaa myös hänen nuorempi poikansa Alex, mikä kuvastaa hienosti koko perheen pitkäaikaista sitoutumista seuratoimintaan ja jääkiekkoon. Janin panos ei ole rajoittunut pelkästään lajivalmennukseen. Viime vuosina hän on tuonut joukkueensa käyttöön myös fysiikkavalmennuksen osaamista perheen kuntosaliyrittäjyyden kautta. Tämä osaaminen on auttanut nuoria urheilijoita kehittymään entistä kokonaisvaltaisemmin.
Jani on esimerkillinen seuratoimija, jonka toiminnassa näkyvät vahva sitoutuminen, pitkäjänteisyys ja aito halu kehittää nuoria sekä ihmisenä että urheilijana. Hänen tekemänsä vapaaehtoistyö on ollut korvaamattoman arvokasta niin pelaajille, joukkueille kuin koko meidän Warkis-yhteisölle.Janin kaltaiset ihmiset ovat urheiluseuralle todellista kultaa. Heidän ansiostaan seuratoiminta pyörii, nuoret saavat laadukasta valmennusta ja turvallisia harrastusympäristöjä.
Lämpimät onnittelut Janille sekä kiitokset kaikista niistä lukemattomista tunneista, joita hän on käyttänyt juniorijääkiekossa mukana olevien nuorten hyväksi.
Warkiksen Vuoden Tekijät edellisiltä kausilta:
2025 Marko Luostarinen
2024 Mika Immonen
2023 Jaakko Hynninen
2022 Sami Kallio
2021 Jan Elfvengren
2018 Annukka Lankinen
2017 Mari Tuhkanen