Niklas Siren aloittaa Warkis junioreissa osa-aikaisena valmennuspäällikkönä
Niklas Siren aloittaa Warkiksessa osa-aikaisena valmennuspäällikkönä. Hänen vastuualueeseen kuuluvat seuran U11-U18-ikäluokat. Lisäksi Niklas osallistuu parhaillaan käynnissä olevaan Tähtiseura uudelleen auditointiin erityisesti urheilutoimintaan liittyvien dokumenttien ja seuran valmennuslinjauksen päivittämisen osalta. Niklas on HPK-kasvatti ja on pelannut Liigassa HPK:ssa sekä Mestistä SaPKossa, KooKoossa ja Hermeksessä ennen siirtymistään KooKoon juniorivalmennukseen vuonna 2015. Vuosina 2018-2026 hän työskenteli Tapparan junioreissa valmennuspäällikkönä vastaten erityisesti U13-U18-ikäluokkien kehittämisestä.
Tapparassa hänen vastuullaan olivat muun muassa fysiikkavalmennuksen koordinointi, akatemian aamuharjoittelut, leiritoiminta, taito- ja tehojäät sekä valmentajakoulutus. Lisäksi hän oli mukana suunnittelemassa ja jalkauttamassa Tapparan valmennuslinjauksia U9-U15-ikäluokille.
Koulutukseltaan Niklas on liikuntaneuvoja (LPT) ja ammattivalmentaja (VAT). Hän on täydentänyt osaamistaan jääkiekkoon, fysiikkavalmennukseen sekä lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen liittyvillä opinnoilla.
Niklas aloittaa tutustumisen joukkueisiimme 29.9.2026 alkaen.
Niklaksen liittyminen seuraan ei vaikuta seuran harrastustoiminnan kehittäjän Julia Kolarin tehtäviin. Julia vastaa edelleen uusien harrastajien rekrytoinnista, LLK-, LKK-, U9- ja U10-toiminnasta sekä osallistuu tyttökiekon kehittämiseen.
Toivotamme Niklaksen lämpimästi tervetulleeksi Warkikseen. Hänen laaja kokemus suomalaisen huippujuniorikiekon parista sekä vahva osaaminen valmennuksen, pelaajakehityksen ja seuratoiminnan kehittämisessä tuovat paljon lisäarvoa pelaajille, valmentajille ja koko Warkis-yhteisölle. Olemme erittäin iloisia saadessamme hänet mukaan rakentamaan Warkiksen tulevaisuutta.
Marko Luostarinen, Pj
Warkis Varkaus ry.